keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Metsän siimeksessä lumen mentyä



Kohta ruukut saavat täytettä, vihdoin lumet sulivat ja pihapiiri kuhisee keväistä elämää.
Joutsenet ja kurjet ovat matkanneet töötötellen ylitsemme etsiessään määränpäitään ja
pienemmät siivekkäät kisailevat pesäntekopuuhissa. Suosikkini mustarastas ihanine liverryksineen näyttäisi asettuvan lähikuuseen.








Sinivuokot, leskenlehdet ja valkovuokot ryöpsähtivät kukintaan nopeasti, vaihto talvesta kesään tuntui tapahtuvan kädenkäänteessä. Samaan tahtiin eivät kaikki lumen alta esiin tulevat tekemättömät työt taida hoitua, kuten vanhan sinisen porttimme kunnostus.








Ulko-ovemme saa myös uuden värin tänä keväänä - vaaleansinisestä englanninpunaiseen!






Talven aikana virisi myös keittiössämme muutos. Tässäkin riittää vielä tekemistä, mutta ainakin
suunta valoisaan, maalattuun valkoiseen paneeliin on selvillä.







Aito Sarvikylä-naulakko sai tietenkin edelleen paikan seinällä.





Astiat ovat niin kauniita, että saavat olla hyllyillään ilman peittäviä ovia.






Pyyhekoukkujen tarpeessa rautaharakka kehitti naulakolle pikkuveljiä, Sarvikylä-koukkuja.







Uudelle puhtaalle puutasolle on mukavaa laittaa jotakin ihkauutta - Tuias keramiikan kauniit yrttiruukut tuovat ihanat timjamit ja basilikat käden ulottuville, tuoksusta puhumattakaan.






Jotten nyt antaisi itsestämme ihan kokonaan väärää kuvaa, pelkkinä ahkerina työmuurahaisina mukamas, on pakko laittaa vielä nämä kuvat loppuun.

Ensin näkymä huvimajan ovelta sisään katsottaessa. Puutarhakalusteet talvehtineet hyvin. Jatkavat edelleen.






Toisessa kuvassa ne kolme aurinkoon päin suunnattua tuolia, jotka tarvitsimme, jotta saimme talvenkalpeita kasvojamme kylvetettyä pääsiäispyhinä.

Se neljäs jalkojen lepuuttamiseen.



perjantai 1. huhtikuuta 2011

Arvonta suoritettu!



Juorun eli kolmiokukan kauniisti kukkiessa verannan ikkunalla, kaksi arpalipuketta
nousi voittajiksi - Misu ja Samentti , onneksi olkoon!

Palkintoina on siis kummallekin 25 euron arvoinen lahjakortti rautaharakat.fi -sivustolle.
Misu ja Samentti, laittaisitteko yhteystietonne minulle sähköpostitse osoitteeseen
info@rautaharakat.fi niin pääsette valitsemaan tuotteita!


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Kommenttinne ilahduttavat ihan valtavasti!
Uusia kivoja blogejakin löytyi paljon, tulen visiitille kun ehdin!





Täällä puutarhavimma jyllää kuumimmillaan. Nordiska Trädgårdar- messuilta Tukholmasta tuodut sinisarjan alut ja laventelin- ja petunianpistokkaat lievittävät pahinta kaipuuta.







Viimevuotiset timjamit ovat juuri ja juuri hengissä ruukuissaan. Auringon lämmöstä nauttii myös kissa Minttu.






Nuorempi painos, Milla, sen sijaan ei ota yhtä rauhallisesti keväisiä päiviä. Rautaharakalla on pieni pehmeä ja villi nelijalkainen työkaveri kuistilla.






Pääsiäisruohot on kylvetty ja kelloköynnökset odottavat istutusta isompiin ruukkuihin.





Eilen näin ensimmäisen joutsenen lentävän töötötellen, se jos mikä on varma kevään merkki.
Niin, ja lasten tekemät pääsiäiskoristeet.

Tänään aion lompsia saappaissa lumihankeen ja hakea oksia sisälle maljakkoon. Muutamia kirsikan, pihlajan, lepän, koivun ja tietenkin pajunkissoja!